20. helmikuuta 2018

Epätoivottu kaveri

Kun ei pääse karkuun. Se tekkee talon siun sisälle, perustukset on niin vahvat ettet ees sie saa niitä horjumaan. Ja se rakentaa siun sisälle, pikkuhiljaa. Se tekkee sen ihan huomaamatta. Ensin yksi seinä, sitten toinen. Ensin yksi huone, sitten lissää huoneita. Ja nyt huomaat, että jokin on muuttunut, kaikki ei oo ennallaan. Oot äkäinen, vihainen, levoton. Mikkään ei ole hyvin, mitenkään ei ole hyvin. Talo sisälläsi jatkaa kasvamistaan. Siitä tullee yhä monimutkaisempi. Lopulta siellä on monta kerrosta. Niin monta, että se puristaa jo rintaasi. Ja se vaan jatkaa kasvuaan. Sinnuu revittään sisältä joka suuntaan. Lopulta sen täyttyy puhkoa siut rikki, että rakentaminen voi jatkua. Sitten tullee loppu. Et kestä ennää. Pakokauhu vyöryy siun jokkaiseen soluun ja hukuttaa talon alleen.

Itket, täriset, sydämesi hakkaa etkä ennää hallihe itteäsi. Reaktio saa ehkä talon sisälläsi luhistumaan, mutta perustukset on vahvat ja kohta se jo alkkaa rakentamaan taloa uudelleen. 

Ahdistus. Älä tuu pilaamaan miun elämää. Ei nyt.



Pahoittelut vanhasta kuvasta. Tällä ololla ei panosteta valokuvaamisseen eikä paljoa mihinkään muuhunkaan. Parempia aikoja ootellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Otan mielelläni vastaan rakentavaa palautetta, mutta asiatonta tai tylyä tekstiä en edes julkaise. Kiitos, että kommentoit! :)